Ohita navigointi

Digitelevisio levittäytyy nopeasti

Digitaalisen television suunniteltu näkyvyysalue vuoden 2004 lopussa. Kartta: Digita.Syyskuussa 1997 alkoivat Suomen ensimmäiset digitaalisen maaverkon koelähetykset Espoon radio- ja tv-asemalta. Kymmenen vuotta myöhemmin, elokuussa 2007, kaikki televisiolähetykset on tarkoitus muuttaa Suomessa analogisista digitaalisiksi.

Digitaalinen televisio tuo katsojalle uusien kanavien lisäksi analogiseen lähetykseen verrattuna paremman kuvan ja äänen. Digitaalinen lähetys käyttää radioaaltojen taajuuksia tehokkaammin ja on vähemmän altis ulkoisille häiriöille kuin nykyinen analoginen.

"Aivan uusimmat kanavat ovat aloittaneet vasta tänä keväänä. Canal+ aloitti kolmella maksullisella kanavallaan, mikä on aivan uutta maanpäällisessä verkossa. Täysin uudenlaista digitaalista tarjontaa on myös Viisi, joka on musiikki-, viihde- ja lifestyle-kanava. Viitosella kuvaruutukin on jaettu eri tavalla kuin perinteisillä tv-kanavilla", Digitan viestintäpäällikkö Riitta Kontula kuvailee.

Suomalainen pääsee seuraamaan digitelevision lähetyksiä hankkimalla kotiinsa lisälaitteen eli digiboxin, jonka voi liittää scart-liittimellä varustettuun televisioon. Markkinoilla on myös televisioita, joissa digitekniikka on valmiiksi sisäänrakennettuna. Tällöin erillisistä digiboxia ei lähetysten vastaanottamiseen tarvita.

Uuden tekniikan kautta välittyvä digitaalinen tarjonta näyttää kiinnostavan suomalaisia.
"Viime syksynä digiboksien kauppa lähti lentoon ja huipentui vuoden loppuun mennessä. Tällä hetkellä arvioidaan, että Suomessa olisi käytössä noin 400 000 digiboksia. Mukana laskelmassa ovat niin antenni- kuin kaapeliverkkojenkin katsojat", Riitta Kontula kertoo.

Keväällä 2004 digitelevision lähetyksiä on nähtävissä Anjalankosken, Espoon, Eurajoen, Jyväskylän, Kuopion, Lahden, Lapuan, Oulun, Tampereen, Turun ja Vaasan radio- ja tv-asemien näkyvyysalueilla. Maanpäällistä verkkoa laajennetaan lähitulevaisuudessa Mikkelin, Pernajan, Fiskarsin, Joutsenon, Kerimäen, Pihtiputaan, Haapaveden, Kruunupyyn, Tammelan, Pyhävuoren, Kolin ja Vuokatin asemille.

Verkon laajennuksista huolimatta kaikkialla Suomessa ei tule olemaan yhtäläistä digitaalisen television ohjelmatarjontaa, koska kaupalliset yhtiöt päättävät itse alueista, joilla he haluavat ohjelmistonsa näkyvän. Yleisradion digitaaliset kanavat näkyvät kaikkien lähetysasemien alueilla. Oman asuinalueen tämänhetkisestä tai tulevasta kanavatarjonnasta saa parhaiten tietoa Digi-tv-infosta internetissä tai puhelimitse.

"Valtakunnallinen palvelukeskus DigiTV Info vastaa digitaalista televisiota koskeviin kysymyksiin. Keskusta on lähdetty kehittämään kuluttajatarpeesta, ja palvelua saa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi", Riitta Kontula kuvaa. Kuluttajat voivat esittää kysymyksiä soittamalla numeroon 0306-344488 (pvm) tai lähettämällä kysymykset sähköpostitse osoitteeseen info@digitv.fi. Palvelukeskus toimii joka päivä klo 9-21 joulu- ja juhannusaattoja lukuun ottamatta.


Real Video


Digi-tv:n rantautumisesta Suomeen kertoo Digitan viestintäpäällikkö Riitta Kontula.

Kesto : 05:16

Hitaat yhteydet | 56 kbps
Nopeat yhteydet | 256 kbps




Matias Orola, Milla Kaikkonen 27.03.04
matias.orola@toimitus.hattu.net, milla.kaikkonen@toimitus.hattu.net

Katso myös
» Verkkoyhtiö Digitan kotisivu
» Kattavia lisätietoja digitaalisesta televisiosta

Digi-tv 2004

» Index - Etusivu

» Digitan verkko

Kanavaesittelyjä
» Mtv3+

» Nelonen

» Subtv

» YLE Nuoret

» YLE Teema